Historia:

Koska keväällä 1996 putoamisen jälkeen laskuhumalaa viettäneelle joukkueelle ei löytänyt vetäjää, oli Herbest Ry:n tulevaisuus vaakalaudalla. Toukokuussa 1996 suurin osa pelaajista kokoontui Plevna-nimiseen aniskelupaikkaan, missä syntyi Rami Rajakallion ja Jani Ylisiurusen yhteisvastuullisesti vetämä Downtown Tigers jatkamaan Herbest Ry:n salibandyperinnettä. Samassa paikassa missä sytytettiin Suomen ensimmäinen sähkölamppu, lupasi joukko nuoria miehiä pelata suurella sydämellä sarjapaikan takaisin valtakunnalliseen IV-divisioonaan. Jotta uudistus ei jäänyt pelkäksi puheeksi, teetätimme joukkueelle uuden tiikerilogon, joka tunnetaankin kautta Sisä-Suomen kiistatta alasarjojen kauneimpana logona.

Joukkue lähti kauteen menettämällä selkeän muurinsa, maalivahti Pekka Niemisen, Classicin veräjän vartijaksi. Samaan osoitteeseen lähti mailavirtuoosi Lauri Tuomi, joten joukkueen kaksi kasvattia teki pahan loven joukkueen selkärankaan, mutta toisaalta heistä tuli muutama satanen kasvattajarahana seuran kassaan. Perinteiseen alasarjajoukkueen tyyliin rahat käytettiin saunailtoihin eikä uusien junioreiden värväämiseen. Kauden alussa oli uusintaottelu Tamperesarjan I-divisioonaan noususta, mutta kuinkas kävikään... Loppukaudesta tuttu hissiliike jatkui, ja tällä kertaa osoitteena oli taas tuttu ja turvallinen viitos-divisioona. Palsamia haavoihin toi keväällä PROkevätsarjan voitto, joka oli seuran ensimmäinen ykköstila missään sarjassa tai turnauksessa, joten Näsinneulaa esittävä pysti on edelleen kunniapaikalla seuran palkintokaapissa eli managerin kirjahyllyssä.

Vuosituhannen viimeinen kausi 1999-2000 alkoi hieman epävarmoissa olosuhteissa. FarLake Vikings perusti farmijoukueen ja vei meiltä kolme peruskokoonpanoon kuulunutta pelaajaa. Myös maalivahtimme katsoi parhaimmaksi aloittaa kauden Classicin vitosmolarina, joten pelaajamarkkinoilla oli syksy kiireistä aikaa. Uusia vahvistuksia yritettiin haalia pitkälle syksyyn, mutta heikolla menestyksellä. Syksyllä (tai oikeastaan jo talvella) vasta yhdeksännessä ottelussa DTT metsästi ensimmäiset pisteensä, mutta kun loppukausi menikin keskiarvolla piste per peli, niin lohkon jumbosija vältettiin selvästi. Sarjauudistusten vuoksi kukaan ei kuitenkaan pudonnut V divariin.

Perinteisesti pelaajia lähti ja tuli reilusti, mutta pääasiassa ns. vanha porukka pysyi koossa. Kausi alkoi tutusti parilla harjoituspelillä ja muutamilla treenillä Varalan loistavissa puitteissa. Pelaajien ikääntyessä ja vauhdin hidastuessa kauteen lähdettiin "vain" sarjapaikan säilyttäminen tavoitteena. Harjoituspelit menivät penkin alle, mutta itse kausi alkoi lupaavasti kahdella voitolla. Liekö valmennus parantunut tai pelaajien vauhdin hidastuminen tuonut peliin uusia tuulia? Tavoitetta muutettiin taas kerran korkeammaksi, mutta talven pimeys ajoi kuitenkin tiikerit pitkähköön tappioputkeen, josta noustiin vasta kevään kynnyksellä ja näin säilytettiin paikka valtakunnallisessa IV-divisioonassa. Osa porukasta perusti ManPon poikien kanssa joukkueen Spiralin kevätsarjaan. Hyvä kevätvire jatkui aina kesäkuulle asti ja joukkue putosi kevätsarjasta vasta pudotuspelivaiheessa pelaajien kesäkiireiden vuoksi. Takana oli kuitenkin ensimmäinen vuosi seuran historiassa, jolloin maalivahtikysymys oli ratkennut jo kauan ennen kauden alkua.

Kausi alkoi ensimmäisen pelin osalta tutuissa merkeissä, sillä paikalla oli viisi miestä taistelemassa vastustajan kolmea kentällistä vastaan. Siitä suivaantuneena "lennostosta" värvättiin pari uutta miestä mukaan, ja Harri Vähäkuopuksen tulo toi uusia ulottavuuksia hyökkäyspeliin. "Parin vuoden hoitovapaalta" palannut Rami Rajakallio otti pelaajamanagerin tehtävät vastaan alkuaikojen malliin, ja niin oli "kuri ja järjestys" palannut takaisin treeneihin... Ensimmäisen ottelun tappion jälkeen alkoi DTT:n siihenastisen historian paras jakso, jossa seitsemässä ottelussa otettiin kuusi voittoa. Tämän tehokauden siivittämänä DTT sijoittui sarjassa toiseksi, varsinkin kun kolmessa viimeisessä pelissä otettiin vielä tarvittavat pakkovoitot. Liekö johtoportaan edelliseksi illaksi ajoittama saunailta osunut huonoon rakoon, sillä nousukarsinnoissa sarjanousu tyrehtyi ratkaisupelissä maalin tappioon. Joukkue osallistui vielä kevätsarjaan, missä alkusarja koostui jo paristakymmenestä pelistä. Tästä viisastuneena päätettiin, että kevätsarjaan ei tulevaisuudessa osallistuta, vaan aloitetaan keskittyminen Suomen Cupiin…

Pelaajarintama ja valmennus olivat pysyneet ennätykselliset kolme kautta jokseenkin samana, joten joukkue alkoi olemaan hitsaantunut hyvin yhteen. Manageri sai kauan kaivatun peliärakentavan pakin siirtomarkkinoilta rosteriin, joten tiikerit olivat valmiina 10-vuotis kauden koviin koitoksiin (kaudet jotka pelattu Downtown Tigers -nimellä).

Heinä-elokuun vaihteessa Downtown Tigers osallistui Amsterdamin kansainväliseen salibandyturnaukseen, missä pelattiin seitsemän ottelua. Ensimmäiset kansainväliset voitot olivat kotiin tuomisina, ja tutustuimme vastustajien muodossa Hollantilaiseen, Latvialaiseen, Tšekkiläiseen, Belgialaiseen ja Saksalaiseen salibandykulttuuriin. Kerrassaan mahtava reissu varsinkin kaukalon ulkopuolella, jota kuvastaa hyvin turnauksen kunniamaininta "Best aftergame team".

Kotimaisen kauden alkuun Suomen Cupissa räjähti sitten melkoinen pommi, kun tiukalla pelitaktiikalla Downtown Tigers pelasi itsensä jatkoon Cupin toiselle kierrokselle ainoana Vdivisioonan joukkueena Suomessa!

Sarjan ensimmäisen puoliskon jälkeen DTT oli sarjakärjessä ja joulutauolla osallistuttiin yöllä pelattavaan Kinkunsulatteluturnaukseen. Kinkut sulivat, mutta pelillinen menestys jäi kaksijakoiseksi.

V-divisioonassa lopulta alkusarjan voittokaan ei riittänyt kärkitilaan jatkosarjan alussa, kun sarjajärjestelmä oli mitä oli. Nousu tyrehtyi kuitenkin lopulta vasta viimeisen pelin maalin tappioon, joskin merkittävimmät pistemenetykset oli koettu jo keskitalvella kuukauden kestäneen suvantovaiheen aikana.

Kausi aloitettiin toistamiseen tehdyllä Downtown Tigersin 10-vuotisjuhlareissulla Amsterdamiin. Osalla porukalla oli ollut jo selvittelemistä kotona lupa-anomusten suhteen, joten seuraavalle kesälle tarvitsee keksiä jo joku muu virstanpylväs seuran historiassa. Joka tapauksessa manageri Rajakallio oli tehnyt töitä yötä päivää turnauksen vahvistusten suhteen, ja verkkoihin tarttuikin maajoukkuehyökkääjä Sami Nyman Classicista sekä niin ikään liigapelaaja ja pitkäaikainen harjoitusmaalivahtimme Jari Sorvali. Täten kautta aikain kovin tiikeriryhmä oli kasassa ja Amsterdamin turnauksesta tuli ikimuistoinen tapahtuma niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin. Seitsemässä pelissä joukkue otti seitsemän voittoa ja juhli Amsterdamin turnauksen voittoa!

Kesäkauden jo perinteeksi muodostunut pelireissu tehtiin tällä kerralla Innsbruckiin, jossa ratkottiin Itävallan Avoin mestaruus. DTT oli koonnut kasaan nimekkään joukkueen, joka taistelikin esimerkillisesti koko turnauksen voitosta maajoukkuemiehiä kansoittaneessa turnauksessa. Perisuomalaiseen tyyliin sekä välierä että pronssiottelu hävittiin rangaistuslaukauksilla, mikä luonnollisesti jäi hiukan harmittamaan mieltä. Toisaalta managerin järjestämä vuorikiipeilyosuus tiesi sitä, että keväällä "putki kulkee" kauden ratkaisupeleissä... ja niinhän siinä sitten kävikin!

DTT:n ensimmäinen kausi III-divisioonassa oli uskomaton menestys. Joukkue kyllä vahvistui melkoisesti, mutta suorasta sarjanoususta ei sentään kovinkaan moni ollut edes uneksinut kauteen lähdettäessä. Pitkästä aikaa yksittäiset pelit olivat muuttuneet kahteen turnausmuotoiseen peliin, ja ensimmäisessä turnauksessa luotiinkin pohja DTT:n nousukiidolle. Päivän toisessa pelissä Roismalan Ponnistusta vastaan DTT nousi sillasta kolmen maalin takaa-ajoasemasta aivan ottelun lopussa lopulta maalin voittoon, ja tästä saatiin sellainen henkinen voimavara, mikä teki tiikereistä sarjan parhaan joukkueen.

Kausi alkoi erinomaisesti viidellä voitolla, jonka jälkeen alkoi odotettavissa olleesta miehistöpulasta johtuva suvantovaihe. Juuri ennen siirtoajan umpeutumista joukkue sai tarvittavat vahvistukset rosteriin, ja näin kurssi saatiin käännettyä takaisin oikealla tielle. Loppukauden ajan lähes poikkeuksetta kaikki tasaiset ottelut käännettiin voitoksi, ja lopulta DTT voitti tasaisen sarjan pisteen erolla Kaiharin Koetukseen. Näin DTT oli noussut kolme sarjaporrasta kahdessa kaudessa, mikä omalla sarallaan on varmasti Suomen ennätys!

Oman mainintansa ansaitsee myös se, että DTT ilmoittautui ensimmäistä kertaa M35 sarjaan, missä ottelut sujuivatkin kohtalaisesti pienet pelaajamäärät otteluissa huomioiden. Ikämiesten sisäisen pistepörssin kärjessä komeili tasapistein DTT:n aikoinaan perustaneet Jani Ylisiurunen ja Rami Rajakallio. Puolustuksen johtava pelaaja oli luonnollisesti seuran nykyinen puheenjohtaja salibandyn grand old man Mikko Kurikka. Erityismaininnan ansaitsee entisen tiikerikapteeni Tero Tarsan tekemät 8 maalia yhdessä ottelussa VäärinPelaajia vastaan.

DTT:n ulkomaanmiehistö suuntasi toistamiseen Itävallan avoimeen mestaruusturnaukseen, mikä tällä kerralla pelattiin Euroopan vuoden kulttuuripääkaupungissa Linz:ssä. Joukkue oli tälläkin kerralla kovatasoinen pääsarjatason vahvistuksilla varustettuna, ja voitti oman alkusarjan helpohkosti. Harmillisesti puolivälierissä vastaan tuli Sveitsin menestyksekkäimmän seuran SV Wiler-Ersigen -kesäturnausjoukkue, ja Roger Gerberin johdolla käkikellomaan kasvatit voittivat turnauksen moraalisessa loppuottelussa DTT:n 3-2.

Ykkösdivisioonan pienentäminen kaudelle 2011-2012 tiesi sitä, että kakkosdivisioonaa aloitettiin uudistamaan radikaalisesti jo pari kautta aikaisemmin. Farmisopimus Nokian KrP:n kanssa jäi yhteistuumin yhden kauden mittaiseksi, ja DTT lähti sarjaan kokonaan omilla miehillä joukkueen uusiutuessa melkoisesti. Pelaajavalmentajan paikalle yhden kauden tauon jälkeen palannut Rami Rajakallio veti alkukesästä treenejä Pyynikin maastossa totuttuun tapaan, mutta totesi homman turhaksi kun "Kummelin kuvauksilta" näyttäneessä juoksuharjoituksessa kaatosateessa spurttaili ainoastaan aina paikalla olleet Mikko Kurikka ja Miikka Tikka kahdestaan.

Alkukaudesta peli joukkueella kulki vielä tyydyttävällä tasolla, mutta loppukaudesta joukkue putosi pikku hiljaa viiden putoajan joukkoon kolmentoista joukkueen sarjassa. Liekö missään sarjassa ikinä pudonnut prosentuaalisesti näin monta joukkuetta sarjaporrasta alemmaksi? Oli miten oli, DTT:n aika päättyi ainakin toistaiseksi kakkosdivisioonassa kahteen kauteen. Merkittävin opetus lienee se, että kaikki lähtee hyvästä hengestä ja yhteenkuuluvuutta kokevasta joukkueesta, mitä valitettavasti DTT ei kakkosdivisioonassa koskaan ollut. Päivääkään ei silti vaihdettaisi seuran historiassa pois, ja kaudet kakkosdivisioonassa oli ikimuistoista aikaa. Sen verran kausista jäi kuitenkin hampaankoloon, että seuraavalla kerralla ollaan monessa suhteessa viisaampia ja valmiimpia kilpaurheilullisesti kakkosdivisioonaan.

Ikämiestoiminta oli kolmen pelatun kauden aikana jäänyt liikaa muutaman pelaajan harteille, ja yhteistuumin päätettiin keskittyä seuraavalla kaudella pelkästään kolmosdivisioonan otteluihin. Kenenkään etu ei ollut käydä pelaamassa vieraspelireissuja pelkällä aloituskentällisellä, kun Sisä- Suomen M35-sarjan taso on kuitenkin ollut verraten kovatasoista. Sinänsä harmi, että harmaantuvat tiikerit eivät kokeneet muilta kiireiltä ikämiestoimintaa koskaan omakseen. Ajatusta ikämiesjoukkueista ei kuitenkaan ole kokonaan haudattu, mutta tällä hetkellä odotellaan DTT:n kaikkien aikojen kovimman kotimaanjoukkueen eli 2007-2008 -kauden runkopelaajien pääsyä ikämieskarkeloihin.

Downtown Tigersin historia juontaa juurensa vuoteen 1994, jolloin perustettiin (17.7.1994) Herbest Ry -niminen yhdistys salibandyharrastuksen mahdollistamiseksi Tommi Kinnusen, Miikka Murtoniemen ja Jani Ylisiurusen toimesta. Herbest osallistui syksyllä 1994 Tampereen aluesarjan II-divisioonaan, missä se pelasikin koko silloisen Tamperesarjan loppumiseen saakka. Seuraavana syksynä seura päätti astua suurempiin saappaisiin ja lähti hakemaan menestystä myös valtakunnallisesta miesten IV-divisioonasta. Ilmeisesti kuntohuipun ajoituksen kanssa oli hiukan ongelmia, sillä kauden päätteeksi seura putosi V-divisioonaan. Myös Tampereen aluesarja oli mollivoittoinen ja sijoitus löytyi sarjataulukon hänniltä.

Alkukesästä 2014 alkoi velloa DTT:n johdon osalta huhuja herra IsoHerran, Herra Managerin paluusta tiikerimiehistöön. Samaan aikaan muutama luottopelaaja ilmoitti uusista suunnitelmista tulevan kauden varalle ja hommat oli levällään. Rami Rajakallion paluun varmistuttua Eye Of the Tiger-katse ilmestyi joukkueen logoon ja uudet-vanhat tuulet alkoivat puhaltaa tuulta purjeisiin.

Managerin paluumuuton myötä on joukkueeseen liittynyt muitakin paluumuuttajia joiden edesottamuksia tullaan seuraamaan mielenkiinnolla tulevalla kaudella. Joukkueen perusrunko on valmis ja kauden alkua odotellaan jo vesi kielellä. Aika näyttää miten joukkueen uusi tuleminen onnistuu, mutta johtoporras on luottavaisin mielin...