Kotiluola:


DTT Itävaltaan 9.-11.8.2013

Lisätty: 07.08.2013

DTT:n ulkomaanmiehistö lähtee perjantaina Wieniin osallistumaan kolmatta kertaa Itävallan avoimeen mestaruusturnaukseen, josta toistaiseksi on tullut kotiin tuomisina neljäs ja viides sija. Minimitavoitteena on kirkastaa näitä sijoituksia, mihin on hyvät edellytykset jos jokin muu kuin manageri saa pallon maaliin rankkarikilpailussa. Joka tapauksessa varsin luottavaisena lähdetään kohti turnausta, sillä ensimmäistä kertaa voitettiin joku joukkue harjoituspelissä kotimaan kamaralla. SC Piru kaatui 7-6, joten Olli Heinänen oli vaihtanut voittajan pelipaidan kesäturnauksen ajaksi.

Joukkueen kasaaminen käy vuosi vuodelta helpommaksi, kun viimeistään maaliskuussa alkaa puhelimet laulaan "että mihin mennään". Lupa-anomusten kannalta parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitu tuttu ja turvallinen Itävalta, mutta pitkät viikonloppureissut (lähtö ke-aamu, paluu ti-ilta) on toistaiseksi pannassa. Näin ollen perjantaiaamuna KHL-tyyliin johtoporras ja tähtipelaajat menevät Business-luokkaan ja haalariosasto koneen takaosaan siten, että perillä suunnataan suoraan hallille turnauksen avausmatsiin. Takaisin tullaan sitten joko maanantaina tai tiistaina, riippuen onko arvottu kilparyhmä- vai viihdeosastoon. Poika tulee sitten jomman kumman ryhmän matkassa kotimaahan.

DTT:n vastustajat alkulohkossa ovat: South Bohemian Gunners (CZE), RKA Kinizsi TTK (HUN), VSV Unihockey (AUT), UHC Linz (AUT). Näistä Itävallan hallitseva mestari VSV Unihockey on kohdattu pari kertaa aikaisemmin, mutta muut ovat uusia tuttavuuksia. Lähdetään pelaamaan perinteisesti omaa peliä kuitenkin jokaista joukkuetta vastaan, ja katsellaan vastustajien tyylit samalla.

Tällä kerralla liigastatuksen omaavia pelaajia matkassa ovat SC Classicin Sami Nyman sekä Kooveen Jaakko Jyrkkä. "Nymanin voisi olettaa osuvan taas muutaman kerran pömpeliin, mutta työnsarkaa ketjukavereilla on edelleen pelata paikka Jyrkälle ensimmäiseen kansainväliseen maaliin. Korkeimmat odotukset on kuitenkin asetettu tuttuun tapaan M40 osastoon ja ennen kaikkea Harri Vähäkuopuksen harteille" totesi manageri piirrellessä uusia kuvioita oluttuopin alustalle. "Vanhoilla vapareilla mennään muuten, mutta lähivaparit laitetaan uusiksi jottei Vähäkuopus joudu laittaan uusia lukulasejaan kentälle? Ja oman pään sisäänlyönnit saan suuppasta perinteisesti korkeina kaaripalloina niin kuin ennenkin?" varmisti Basso Kytölä vierestä...

Joukkue:
1 Tero Lehtonen (mv)
2 Pasi Kytölä
4 Jaakko Jyrkkä
6 Jani Ylisiurunen
7 Mikko Punta
13 Sami Nyman
15 Mikko Kurikka (C)
16 Olli Heinänen
42 Harri Vähäkuopus
61 Hannu Punta
77 Rami Rajakallio
91 Tuomas Punta (mv)

 

Turnauksen kotisivut
Turnauksen facebook-sivut