Arkisto:


<< Takaisin
 

Kuokkaan tuli

Lisätty: 09.04.2016

DTT:n paukut ei riittänyt karsintapelissä kotikentällä pelannutta KyPoa vastaan. Ottelu alkoi aika tunnustellen ja DTT:n otteet olivat kohtalaisen varovaisia, pelättiin pelata. Vastustaja sen sijaan oli valmis otteluun ja takoi ensimmäiseen erään kovat 3-0 lukemat. Toisen erän alkuun saatiin pientä toivoa kun YV:llä kavennettiin 3-1:een. Erän loppu oli kuitenkin KyPon ja toiset kolme häkkiä lisää ja 6-1 kahden erän jälkeen.

DTT ei saanut omaa pallollista peliä uomiinsa myöskään kolmanteen erään ja KyPo vei paikan 3.divisioonassa ihan ansaitusti. Kaveri oli tänään parempi, mutta omalla tasolla Tiikerimiehistö olisi voinut tehdä ottelusta Ottelun. Pelirohkeus ja itseluottamus vaikutti olevan täysin kateissa ja jäädyttiin pallollisessa pelissä missä ollaan kauden aikana oltu vahvoja.

Kausi on paketissa ja kohti kesälomaa! DTT kiittää ja kumartaa..